Arkisto Toukokuu, 2007

Turkulainen kulttuurielämä saamassa niskalaukauksen.

27. Toukokuuta 2007 19:13

Pro Taideakatemia on liike, jonka takana on eri alojen opiskelijoita Turun Ammattikorkeakoulun alaisesta Turun taideakatemiasta.

Taideakatemian rahoitusta on vähennetty 25 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana ja nyt sitä aiotaan supistaa vuoden kuluessa 15 prosenttia lisää. Näillä rahoitussuunnitelmilla on mahdotonta pitää yllä korkeatasoista taidekoulutusta. Säästöjen vuoksi määräaikaisten opettajien työsuhteita ei lähtökohtaisesti uusita ensi syksynä, eikä vierailevia opettajia voida palkata, vaikka molemmat ovat useiden kurssien opetussuunnitelmanmukaisen toteuttamisen kannalta välttämättömiä.

Rahoituskriisi on johtanut siihen, että koko korkeamman taidekoulutuksen tila on Turussa uhattuna. Vuoden 2008 tutkintouudistukset ovatkin pakottamassa Taideakatemian lakkauttamaan useita koulutusohjelmia tai yhdistämään erilaisia koulutuksia. Tulevaisuuden epävarmuudesta huolimatta useisiin koulutusohjelmiin otetaan tänä keväänä uusia opiskelijoita.

Jo taideakatemiassa opiskeleville ja opiskelemaan tuleville on kirjattu yksityiskohtaiset opintosuunnitelmat, joiden täysimittainen toteuttaminen on opiskelijoiden ensisijainen vaatimus ja oikeus.

http://www.pro-taideakatemia.com/

http://www.adressit.com/turun_taideakatemian_puolesta

Turun AMK:n hallitus on tekemässä taideakatemiaa koskevia päätöksiä 7. kesäkuuta, joten vielä on aikaa jäljellä kääntää päättäjien päät. Tässä asiassa on kyse ennenkaikkea poliittisesta tahdosta ja myös asioista päättäjien tahojen räikeästä välinpitämättömyydestä.

Huomenna on Turussa paneelikeskustelu koulun tilanteesta ja myöhemmin mielenosoitus koulun puolesta.

http://www.pro-taideakatemia.com/maanantai.html

Taideakatemiaa uhkaavat taloudelliset ja poliittiset toimenpiteet koskettavat koko Suomen kulttuurielämää, ei vain Turkua. Nyt sana leviämään pitkin blogistaniaa!!!! NYT!

Vastaavia aiheita:

Keskustelua eräästä pimpistä.

23. Toukokuuta 2007 16:19

Vaihteeksi suomalainen nykytaide herättää keskustelua. Hyvä Mimosa Pale! :)

Vastaavia aiheita:

MOT | Tulevaisuuden televisio kysely

21. Toukokuuta 2007 11:17

Omasta mielestäni kysely oli hivenen puutteellinen ja ehkäpä johdatteleva,
mutta vastasin kuitenkin. Itse olisin toivonut että vaihtoehtona olisi ollut
että toivoo tulevaisuuden televisiolta enemmän laatua määrän sijasta. Samoin jäi askarruttamaan mikä YLEn rooli tässä kyselyssä oli? Oliko kyselyn kohteena kenties YLEn kanavat?

http://www.yle.fi/mot/kyselyt/digitv/

Tänään Hesarin televisiosivuilla valiteltiin YLEn kulttuuriohjelmien marginalisoitumista. Itse olen taas katsonut tämän olevan myönteistä kehitystä. Marginaalikin tarvitsee oman näkyvyytensä ja julkisuutensa.

Vastaavia aiheita:

Pirate Bay haastaa YouTuben

19. Toukokuuta 2007 22:14

Pirate Bay on kehittämässä todennäköisesti The Video Bay -nimellä avautuvaa videosivustoa, jonka on määrä haastaa huippusuosittu YouTube-sivusto käyttäjien jakamien videoiden markkinoilla. Google osti YouTuben sen alkuperäisiltä kehittäjiltä viime vuoden marraskuussa huikeaan 1,65 miljardin dollarin hintaan, joka maksettiin Googlen osakkeilla. Suuren rahan astuttua kuvaan ovat käynnistyneet myös tekijänoikeuksia koskevat kiistat, joissa erinäiset käyttäjien postittamiin videoihin oikeuksia omistavat tahot yrittävät päästä rahastamaan varakasta Googlea tyypillisen kohtuuttomilla vaatimuksilla.

http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/05/pirate-bay-haastaa-youtuben

Vastaavia aiheita:

Tilaa Mulva blogilistalta | Tilaa RSS-syöte


Tilaa RSS-syöte

eXTReMe Tracker

Mulvan yhteistyökumppanit:
TradeDoubler
Google
Amazon.com
Enhanced with Snapshots