Kärryillä vedettävä “se” jaksaa puhuttaa…
25. Joulukuuta 2007 20:34
Suomen estetiikan seura halusi vielä ainakin kerran sohaista muurahaispesää. Jari Tervo keksi siitä sitten oiwan otsikon blogijutulleen, Tampereellakin on ulkomaan kielillä asiaa hämmästelty ja tietenkin myös HS-keskustelu on käynyt lähes vanhaan malliin ennätyksellisen lämpöisenä.
SES:in vuotuisen palkinnon kriteereistä mainitaan seuraavaa: Vuoden esteettinen teko -kunniapalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka toiminnallaan, tuotteillaan tai ajatuksillaan edistää keskustelua taiteen, kauneuden ja esteettisen arvon kysymyksistä. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Viime vuonna sen sai Suomen Akustisen Ekologian Seura ja Sata suomalaista äänimaisemaa -hanke..
Kärryllä vedettävästä pimpistä löytyy myös aikaisempi Mulvan blogimerkintä.
Pitäisikö tästä aiheesta sanoa jotain fiksua?
Kyllähän taideteosta voi ainakin pitää onnistuneena jos se on noinkin paljon herättänyt keskustelua, keskustelun tasosta voi sitten olla montaa mieltä. En itse ole nähnyt teosta luonnossa, mutta kuvien perusteella sitä ei voi kyllä pitää järin kauniina. Idea kuitenkin on hyvä ja monessa suhteessa onnistunut kokonaisuus. On niitä huonompiakin töitä palkittu.
Vastaavia aiheita:
