Arkisto Maaliskuu, 2008

WWF: Suomalaisyrityksilläkin vastuu trooppisista metsistä

30. Maaliskuuta 2008 20:41

Suomalaisten metsäyritysten toiminta trooppisissa metsissä ei ole täysin kestävällä pohjalla, sanoo ympäristöjärjestö WWF tuoreessa raportissaan.

Myös suomalaiset metsäjätit ovat viime vuosina perustaneet Etelä-Amerikkaan, Kaakois-Aasiaan ja Kiinaan puuplantaaseja, mutta yrityksillä on ollut vaikeuksia osoittaa, että plantaasit täyttävät ympäristövaatimukset ja hyödyttävät myös paikallisväestöä.

….

Suomalaisyritykset eivät itse hakkaa luonnonmetsiä, kertoo WWF:n raportin laatimiseen osallistunut metsänhoitaja Anna Pyyhtiä. Yhtiöt kuitenkin käyttävät hänen mukaansa ns. markkinasellua, jonka alkuperää ei usein tiedetä. WWF arvostelee rajusti UPM:n yhteistyökumppania Aprilia, joka hakkaa järjestön tietojen mukaan rajulla vauhdilla Sumatran luonnonmetsiä. Aprilin puuta tulee tiettävästi UPM:n Kiinassa sijaitsevaan Changshun hienopaperitehtaaseen. UPM on yrittänyt vaikuttaa Aprilin toimintatapoihin, mutta tuloksista ei ole todisteita, Pyyhtiä kertoo.

yle.fi

Vastaavia aiheita:

Muovipusseista.

30. Maaliskuuta 2008 20:37

Muovipussien hyötykäyttö lisääntyy Suomessa. Eri puolille maata on perustettu muovikassien keräyspisteitä, joista saadaan raaka-ainetta uusiomuovin tuotantoon. Suomen ympäristökeskus selvittää parhaillaan muovikassien ympäristövaikutuksia.

Hieno juttu, mutta lähtisin siitä että jätetään ne turhat muovipussit kauppoihin.

Suomessa turhaa muovipussijätettä rajoittaa eniten se, että niitä ei jaeta ilmaiseksi kaupoissa.

En tiedä missä kaupassa jutun kirjoittaja on asioinut, mutta ainakin minulle tuputetaan aina mainosmuovipussia, jos asioihin muissa kuin ruokakaupoissa. Enkä usko että kovin moni ajattelee muovipussin hintaa ruokakaupassa asioidessa, ihmisten pitäisi ymmärtää se että jokainen ylimääräinen muovipussi kuormittaa ympäristöä, oli kierrätysjärjestelmä olemassa tai ei.

http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id86636.html

Vastaavia aiheita:

HOK-Elannon vaaleista.

8. Maaliskuuta 2008 17:08

Re:Ehdokkaita HOK-Elannon vaaleissa

Olen hyvin ehtinyt hoitaa sekä valtuuston kokoukset ja kaikki siihen liittyvät asiat että HOK-Elannon edustajiston kokoukset, joita on tasan kaksi vuodessa. Työssäkin ehdin käydä ja hoitaa vielä perheeni. 14-vuotias lapseni ihmetteleekin, että olen niin usein (yleensä 5 iltaa viikossa) kotona.

Ihminen ehtii sitä mihin on motivaatiota. Ja jos olisi oikein hyvä keskittymään, pystyisi vielä enemmän. Kerran HOK-Elannon edustajiston kokouksessa istuin Pekka Saurin vieressä ja kyselin häneltä kaikenlaista. Hän vastasi kysymyksiini, osallistui kokoukseen tekemällä esityksiä ja keskustelemalla kysymyksistä, mutta saman kokouksen aikana (kesti pari tuntia) hän oikoluki Osmo Soininvaaran viimeisen kirjan. Itse en siihen pystyisi.

Sini Alén, 24.2.2008 12:15:51

Linkki

Äänestyksen tulokset.

Vastaavia aiheita:

Sisäministeriön lipsahdus vai ovela trolli?

6. Maaliskuuta 2008 1:34

Jaa-a, tällainen tuli vastaan….

5.3.2008 11:02 LUONNOS! Vaatii vielä oikolukua teiltä. Toimitetaan valmiina vain sidosryhmille tiedoksi. Artikkeliosuuden tiedot voidaan tarvittaessa julkaista, taustatietoa ei ole tarkoitettu julkiseksi. Muutin edelliseen luonnokseen verrattuna lapsipornoaktivistit aktivisteiksi, koska joukossa on ollut myös mielenosoitukseen osallistuneita sananvapausaktivisteja.

….

Koko viesti suomi24.fi:ssä

En usko että viesti on aito, hyvä yritys kuitenkin. :D

Vastaavia aiheita:

Tilaa Mulva blogilistalta | Tilaa RSS-syöte


Tilaa RSS-syöte

eXTReMe Tracker

Mulvan yhteistyökumppanit:
TradeDoubler
Google
Amazon.com
Enhanced with Snapshots