Näin kasvatat blogisi kävijämääriä I - Intro ja pari sanaa sisällöstä
31. Toukokuuta 2008 0:18
Aloitetaan sillä että oma blogini ei ole järin suosittu, tämä kysymys siis askarruttaa myös itseäni.
Google tarjoaa tonneittain ilmaisia neuvoja tähän kysymykseen… mutta palataan niihin vinkkeihin vähän myöhemmin. Ensin esitän joitain näkemyksiä, jotka liittyvät blogin sisältöpuoleen. Teknisiä keinoja, hakukoneoptimointia, www-designia ym. aihealueita käsitellään juttusarjan myöhemmissä osissa.
Juttusarja on ehkä ensisijaisesti suunnattu aloitteleville bloggaajille, mutta toki siitä voi ammentaa, möyhentää tai täydentää myös blogosfäärin konkaritkin ja media-alan ammattilaiset. Lue siis jatkoa kriittisellä mielellä ja vinkkien kyseenalaistaminen on ehdottomasti sallittua.
1. Blogin relevantti nimeäminen. Blogin nimeäminen on yhtä tärkeää kuin hyvän domain-nimen keksiminen. Osuva nimi itsessään houkuttelee lukijoita puoleensa, yritä erottua massasta, sortumatta kuitenkaan ylilyönteihin.
2. Kirjoituksien laatu. Uskon että laatu ratkaisee oli kysymyksessä sisällöllisesti minkälainen blogi tahansa. Kirjoita siis aihealueesta; mistä sinulla on asiantuntemusta, mihin sinulla on intohimoa, mihin sinulla riittää motivaatiota viikosta toiseen. Laadulla voidaan käsittää hyvin erilaisia asioita (design, sisältö, konsepti, asiantuntemus, kielenhuolto jne.), yritän purkaa seuraavissa kohdissa kysymyksen sisällöllisestä laadusta selkeisiin perusosiin.
3. Mitä tarkoitetaan sisällöllisellä laadulla bloggaamisen yhteydessä? Blogisi teksti sisältää omia ajatuksia, ei pelkästään lainauksia ja linkityksiä. Ole rehellinen, lukijasi arvostavat sitä, vaikka et sitä itse osaisikaan arvostaa. Pyri siihen että blogisi teksti on kielellisesti rikasta ja myös kieliopillisesti kohtalaisen sujuvaa kieltä. Tiedän myös suosittuja blogeja jotka eivät täytä edellämainittuja kriteerejä, poikkeuksia ja omien polkujen tallaajia tietenkin löytyy aina.
4. Blogin aihealue. Valitse aihe joka kiinnostaa sinua itseäsi. Älä rönsyile liiaksi “sinne sun tänne”, ellet sitten halua kirjoittaa “ihan kaikesta” tai “vain” arkipäiväisistä asioista. On päivänselvää että suurinta osaa blogien lukijoista kiinnostavat tietyntyyppiset aiheet enemmän ja toiset aiheet vähemmän, arvioi blogisi potentiaalinen suosio aihealueesi mukaisesti. Älä kuitenkaan mene halpaan ja valitse aihealuetta sen mukaan minkä oletat erityisesti kiinnostavan lukijoitasi, tällöin narutat vain itseäsi ja todennäköisesti intosi blogin ylläpitoon lopahtaa jo muutamassa viikossa.
Mitä tiukemmin rajaat blogisi aihealueen ja “konseptin”, sitä helpompaa sinun on markkinoida blogiasi ja löytää kohdeyleisösi. Aihealueen laajuus vain jättää lukijat hämmennyksen valtaan, poikkeuksiakin toki löytyy.

5. Järkevä juttujen otsikointi. Otsikon ei tarvitse olla lööppiotsikko (antaa Hesarin valua sille osastolle), mutta sen pitää johdatella (ja myös houkutella) lukijat itse aiheeseen. Hyvä otsikointi tuo uusia lukijoita myös hakutuloksien avulla, tähän (+ hakukoneoptimointiin) palataan myöhemmin teknisten vinkkien osalta. On järkevää että otsikosta löytyy aiheen kannalta oleellisia sanoja tai edes yksi sana, tällöin blogijuttusi löytyy tehokkaammin myös hakukoneilla.
6. Käytä tarvittaessa leipätekstiä ja pidä tekstisi kohtalaisen tiiviinä ja lyhyenä. Internet ei ole sama kuin sanomalehti tai aikakauslehti, lukijan pinnan pituus lasketaan millisekunneissa. Menestyksekkäiden blogien joukkoon mahtuu toki poikkeuksiakin maratonteksteineen, esimerkkinä vaikka aiemmin linkitetty Kemppisen blogi. Elävöittä ja selkeytä tekstiä kappalejaolla ja kuvilla, jos kirjoitat pitkiä blogikirjoituksia. Laajenna tekstin sisältöä aiheeseen liittyvillä linkeillä, muista kuitenkin että pahimmassa tapauksessa tekstiin sisällytetyt hyperlinkit voivat johdattaa lukijan ulos blogistasi, tämä potentiaalinen hypertekstipeikko koskee lähinnä uusia lukijoitasi.
7. Löydä oma kirjoitustyylisi ja pysy sille uskollisena. Voit luetuttaa alussa blogiasi tuttavillasi, nettiystävillä ja sukulaisilla. Arvosta saamaasi palautetta, mutta suhtaudu siihen myös terveen kriittisesti, oli palaute positiivista tai negatiivista. Katosta leijumisen tai pohjamudissa rypemisen jälkeen voit jatkaa blogisi tyylin työstämistä.

Esitin omia näkemyksiäni, jotka liittyivät enimmäkseen bloggaamisen sisältöpuoleen, seuraavaa osaa (Peiliin katsominen) odotellessa voimme vaikkapa alkaa käyttämään hakukoneita etsimään lisää vastauksia (yksi parhaimmista löytyy Sethin blogista) ja myös kumoamaan tai laajentamaan aiemmin esittämiäni näkemyksiä. Palautetta saa ja pitää antaa, koen olevani bloggaajana ja (media)kirjoittajana kuitenkin jokseenkin “amatööri”.
Myöhemmin katsotaan myös teknisiä kikkoja ja myös www-designiin liittyviä seikkoja, joilla voit kasvattaa blogisi (potentiaalista) lukijamäärää. Käymme läpi muita keinoja blogin lukijamäärän ja kommentointien elävöittämiseen. Muista kuitenkin että tärkeintä ei ole saada kikkailemalla hetkellisesti suuria lukijamääriä, vaan saavuttaa uskollinen lukijakunta ja tietenkin itsellesi sekä lukijoillesi hyvä mieli onnistuneesta lopputuloksesta.
Tagit: Bloggaaminen, lukijat, oppiminen, suosio, tutorial, vinkit
Tilaa RSS-syöte | Jaa kavereille Facebookissa | Kommentoi
Vastaavia aiheita:
