HS.fi sai uuden kuosin.
13. Joulukuuta 2008 20:20
Ajoitus sattui aika sopivasti YLE.fi uudistuksen yhteyteen, tosin jälkimmäisessä muutokset olivat huomattavasti pienempiä, lähinnä niistä jäi mieleen ämppärimäinen tuoreimmat uutiset osio ja uutisaiheiden kommentoitavuuden laajeneminen.
Hesarin uusien sivujen merkittävämpänä uudistuksena mainitaan kulttuuriarvioiden ilmainen lukuoikeus ja arvioiden kommentointimahdollisuus. HS.fi menee siis samalle linjalle uusisuomi.fi:n kanssa. Hyvä jos taiteesta syntyy keskustelua.
Jos ajattelee Helsingin Sanomien verkkosivujen ja esim. NYT-liitteen trendiä, yksi selkein uudistus on ‘Viihde’ kategorian näkyvä sijoittuminen ylänavigointipalkissa. Samalla sivuilta paljastuu myös bugi, yläosan mainosbanneri on unohtunut (?) pois viihdekategoriasta. Tämä aiheuttaa navigointipalkin ylös-alas hyppelyn eri kategorioiden välillä selailtaessa.
Ainakin rullailtavaa riittää hesarin uudessa verkkoversiossa. Eniten hämmennystä herättää keskusteluosion jääminen entisen kaltaiseksi. Olisi kuvitellut että edes viimeistään nyt nimimerkkien rekisteröinti olisi otettu käyttöön, varsinkin kun aiheesta on muutenkin ollut julkisuudessa paljon puhetta. Keskusteluosio on jopa huonompi kuin aiemmin, mikä on ihan kunnioitettava saavutus. Kun Suomessa on kymmeniä, jopa satoja hyvin toimivia keskustelupalstoja, jotenkin kuvittelisi että Suomen suurin päivälehti kykenisi saamaan oman keskusteluosionsa edes siedettävälle tasolle.
Jotenkin tuntuu että tuoreimpien uutisten lukeminen siirtyy yhä enemmän RSS-syötteiden selailemiseen. Sinänsä HS.fi sivujen uudistus ei ehkä ole niin merkittävä kuin äkkiseltään luulisi. Ehkä lukijoille vääntyy rautalangasta viimeistään nyt ero verkkosivujen ja painetun lehden välillä, verkkoversio on selkeästi keskustelua, viihdettä ja lukijoiden itsensä luomaa sisältöä varten, kun painettu lehti on asiapainotteisempaa journalismia. Suomalaisista verkkolehdistä oma suosikkini on asiapainotteisempi ja näkökulmiltaan raikkaampi uusisuomi.fi, hesarin verkkoversion ehkä mielenkiintoisinta antia ovat verkkokeskustelut, nousevana mustana hevosena Aamulehti.
Ja kyllä, otsikoksi olisi ollut kiva laittaa ‘Keisarin uudet vaatteet‘, mutta säästettäköön se johonkin makoisampaan kertaan.
Tagit: aamulehti.f, Helsingin Sanomat, hs.fi, käytettävyys, Media, teknologia, uusisuomi.fi, www-design, yle.fi
Tilaa RSS-syöte | Jaa kavereille Facebookissa | Kommentoi
Vastaavia aiheita:
