100 000 euron tähden - Mikael ja Martti.
21. Tammikuuta 2009 14:11
Turun kaupunginvaltuusto päätti 13.1.2009 kokouksessaan lakkauttaa Martin ja Mikaelin sivukirjastot. Päätös syntyi demareiden ja kokoomuslaisten enemmistöäänillä. Vasemmisto kannatti kulttuuritoimen aiempaa päätöstä säilyttää sivukirjastot entisellään ja Vihreät ehdottivat sivukirjastojen lakkautusta vasta kun korvaavat tilat on löydetty muualta.
Sivukirjastojen lakkautuksesta kärsivät eniten pienet lapset ja iäkkäimmät vanhukset eli juuri ne ryhmät, joiden on vaikeinta saada huutoäänestyksellä ja kyynärpäätaktiikalla toimivassa demokratiassa ääntään kuuluville. Sivukirjaston ideahan on tarjota kirjastopalveluja myös niille, joiden voi olla erinäisistä syistä hankalaa tai jopa mahdotonta kulkea pääkirjastossa. Martin kirjasto on Turun lähikirjastoista lainausten perusteella ja kävijöiden osalta kolmen suosituimman joukossa.
Kysymys on 100 000 euron säästöistä. Miksi minusta tuntuu että tässä kuviossa on jotain vialla? Eikö asiassa olisi voinut päästä mihinkään muunlaiseen ratkaisuun? Valtuustossa päätöksen takana olivat samat puolueet (Kokoomus, SDP) jotka ovat myös toriparkkipäätöksen takana. Helsingissä Vihreät pääsivät kampittamaan tämän “pahan akselin” ylivallan, tapahtuuko sama (jo viimeinkin) seuraavissa kunnallisvaaleissa Turussa? Kysymys voi olla myös demareiden valtuustoryhmän ja surullisen kuuluisan Turun taudin viimeisistä kuolonkorahduksista.
Aiheen historiasta enemmän:
TS 17.12.2008 (tilanne ennen joulua 2008)
TS 6.1.2009 (Kaija Kiesslingin mielipidekirjoitus)
TS 6.1.2009 (Veijo Hietalan mielipidekirjoitus)
TS 10.1.2009 (ennakointia maanantain valtuuston kokouksesta)
ja uutisointi valtuuston päätöksestä TS 13.1.2009
Vastaavia aiheita:
