Tällainen tipahti sähköpostiin…
Subject: Vetoomus: Suomessa seksuaalirikolliset saavat naurettavan pieniä
tuomioita. Muutos siihen!
Allekirjoita vetoomus:
Helsingin sanomat: Kauhajoen käräjäoikeus tuomitsi äskettäin 17- vuotiaan
teinipojan nuorena henkilönä tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä ja raiskauksesta vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi
ehdolliseen vankeuteen. Uhri oli kotimatkalla ollut kahdeksanvuotias tyttö,
jonka poika vei autiotaloon ja raiskasi siellä ainakin kolme kertaa.
Valtionsyyttäjä Anu Mantilan mukaan tapaus on sitä luokkaa, että siihen
täytyy reagoida. ‘Näillä tiedoilla tuomio on kovasti alakanttiin’
Suurlähettiläs Alpo Rusi saa valtiolta 70 000 euroa Korkoineen
kärsimyksistä, joita tietovuoto vakoilututkinnasta hänelle aiheutti.
Kauhajoen teiniraiskaaja joutuu korvaamaan uhrilleen Kärsimyksestä 11 000
euroa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Tapio Lappi-Seppälä
arvioi summan sijoittuvan raiskausjuttujen tämänhetkisen korvauskäytännön
yläpäähän.
‘Kunniajutuissa käytäntö on jostain syystä livahtanut amerikkalaiseen
suuntaan. Sen järkevyydestä voi tietenkin keskustella.’
H A L O O ! ! ! Kyllä nyt jossain mättää ja pahasti. Tälle asialle täytyy
tehdä jotain. Mitenhän 8v tyttö voi selvitä tästä eteenpäin?
Olen huolissani Suomen nykyisestä oikeuskäytännöstä seksuaalirikosten
osalta. Lopullisesti minut sai liikkeelle Hämeenlinnan käräjäoikeuden
joulukuussa 2007 antama päätös…
Hetkinen…. miten Alpo Rusin saama korvaus liittyy näihin raiskaustuomioihin? Olisin muuten allekirjoittanut vetoomuksen, mutta summien vertaus Alpo Rusin saamiin korvauksiin on ihan typerää.
Rusi leimattiin koko kansan edessä entisen DDR:n aikaiseksi vakoojaksi ja kysymyksessä oli erittäinen harvinainen tapaus suomalaisessa oikeushistoriassa. Ei noita korvaussummia voi edes keskenään verrata. Rusi leimattiin maanpetturiksi ja ilman Olli Rehnin sitkeää tukea ja työtä hänet oltaisiin voitu myös tuomita syylliseksi.
Rusin tapauksen kytkeminen seksuaalirikollisten tuomioihin ja korvaussummiin on mautonta. En usko että olen ainoa joka jättää tuon vuoksi vetoomuksen allekirjoittamatta, vaikka syy itsessään onkin erinomaisen hyvä.
Samaisesta aiheesta on ollut aiemmin jo yksi vetoomus, mikä ainakin facebookissa keräsi ison joukon taakseen ja herätti myös median (2) huomion. Jos et käytä naamakirjaa, vetoomus löytyy myös adressit.com sivuilta.