Kokkolan kaupunki sanoi facebookille näkemiin.
20. Maaliskuuta 2009 19:33
Kokkolan kaupungin IT-osastolta kuuluu mielenkiintoisia, valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittäneitä uutisia…
– Viime viikolla tuli tieto, että meillä on tietoturvariski. Hallinnon verkosta Facebook oli helppo sulkea heti. Ei siellä kukaan kehtaa sanoa sitä kaipaavansa. Vaikeampi pala oli kouluverkosto, Widjeskog sanoo.
Kokkolalaiset koululaiset moittivat kaupungin päätöstä vuolain sanankääntein eri nettilehdissä tiistaina. Kaupungin IT-osasto lähetti sähköpostia rehtoreille kysyäkseen käyttikö Facebookia kukaan opetuksessa. Rehtorit siunasivat sulkemisen.
Widjeskog on varma, että kaupungin väki pysyy nuhteessa.
Sangen mielenkiintoista. Kauppalehden jutussa haastatellun Petteri Järvisen mukaan muistitikku muodostaa suuremman turvariskin kuin esim. facebookin flash-sovellutukset, lisäisin listalle tietokoneita käyttävät ihmiset. Samoin haastatellut tietoturva-asiantuntijat näkevät facebook-blokin todennäköisempänä syynä työntekijöiden työajan kontrolloinnin.
Kaupungin hallinnon työntekijöiden facebookiin pääsyn blokkaamisen vielä jotenkin voisi ymmärtää, mutta aika erikoiselta tuntuu myös koulujen liittäminen saartoon mukaan. Kokkolassa ei ilmeisesti ole vielä kuultu Sometusta? Sosiaalinen media voi myös toimia oppimisen välineenä, koulumaailmassa esim. facebook voi madaltaa raja-aitoja opettajan ja oppilaan välisessä kommunikoinnissa.
Minusta tämä uutinen Kokkolasta tuntuu erityisen harmilliselta, olen ollut aikoinani siviilipalveluksessa juuri kyseisellä IT-osastolla. Nyt julkisuudessa IT-osaston tempaus saa Kokkolan näyttämään kivikautiselta muinaisjäännökseltä. On myös vanhanaikaista ajattelua nähdä facebook ainoastaan ajankuluna, kun sitä ja muita sosiaalinen median palveluita (esim. Twitter, Ning) käytetään yhä kasvavissa määrin myös työkaluina erinäisissä käyttötarkoituksissa.
Vaikka Järvinen ymmärtääkin rajoitukset, hän neuvoo yrityksiä miettimään, ovatko kiellot aina järkeviä työilmapiirin takia.
– Facebook on sosiaalinen media, jossa alkaa olla yhä enemmän yrityssovellutuksia. Se on 2000-luvun sähköposti ja työväline. Ehkä yrityksiltä on lyhytnäköistä lähteä sitä kieltämään.
“Vain hölmö tunnustaisi tarvitsevansa Facebookia”
Terveisiä joka tapauksessa Kokkolan kaupungin IT-osastolle yhdeltä facebookia tarvitsevalta hölmöltä, jos sieltä joku eksyy lukemaan tämän kirjoituksen.
Tagit: facebook, kokkola, Ning, opetus, Sometu, sosiaalinen media, tietoturva, twitter, työaika
Tilaa RSS-syöte | Jaa kavereille Facebookissa | Kommentoi
Vastaavia aiheita:
