Vapaus valita toisin, 13.6.2009 Kulttuuritalo, Helsinki.

8. Toukokuuta 2009 9:50

Tämmöinen tuli vastaan Facebookissa.

Vapaus valita toisin

– Kenen ehdoilla Suomea kehitetään?
Suomalaista poliittista ilmapiiriä on pitkään vaivannut todellisia vaihtoehtoja
tarjoavan demokraattisen keskustelukulttuurin puute.

Monille niin poliittisen järjestelmän piirissä kuin sen ulkopuolellakin on syntynyttunne, ettei asioihin voi vaikuttaa. Yhteiskunta kulkee omaa rataansa ihmisten ja
poliittisten toimijoiden näkemyksistä riippumatta.
Ihmisille kuuluva valta on ulkoistettu poliittisesta järjestelmästä ja todelliset päätökset
muotoutuvat muualla. Kyse on sekä talouselämän korostuneesta asemasta
päätöksenteossa suhteessa ihmisten ja luonnon hyvinvointiin, että ideologisesta
valinnasta, jonka moni yhteiskunnassa valtaa käyttävä on tehnyt.

Vaikka pohjoismainen hyvinvointivaltio nauttii kansalaisten korkeaa arvostusta, sen
uudistamisen varjolla Suomi halutaan muuttaa kilpailuvaltioksi, jossa jokainen on
oman onnensa seppä. Yhteiskuntaa ei tule rakentaa markkinafundamentalismin
hengessä. Suomea tulee mielestämme kehittää pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Meidän mielestämme aika on kypsä muutokselle. Tuloeroja kasvattavalle ja
yhteisöllisyyttä tuhoavalle uusliberalismille on vaihtoehtoja. Nykyiset
maailmanlaajuiset kriisit osoittavat, että nämä vaihtoehdot ovat paitsi uskottavia,
myös välttämättömiä. Kyse on poliittisesta tahdosta.

Vastuu yhteiskunnan nykytilasta sekä tulevaisuudesta on meillä kaikilla yhteisesti.
Meitä kaikkia tarvitaan päätöksenteon suunnan muuttamiseksi. Tämän
tiedostaminen on muutoksen alku. Muutosta ei tapahdu, jos me emme tee sitä
yhdessä.
Ajamme yksinkertaisesti laajempaa demokratiaa.
Kutsumme kaikkia ihmisiä mukaan luomaan Suomelle uutta tulevaisuutta. Se kumpuaa globaalista solidaarisuudesta, hyvinvoinnista, huolenpidosta ja avoimesta keskustelusta.

http://www.vapausvalitatoisin.org/

Kesäkuun 13. päivä 10-17 kokoontuminen Kulttuuritalolla, Helsingissä.

www-linkistä pääsee katsomaan ketä kaikkia tapahtumaa on organisoimassa, mukana on yksityishenkilöitä, poliitikkoja, kansalaisjärjestöjä ja pienlehtiä.

Pientä kritiikkiä, mukana on myös demareita, jotka ovat olleet pitkään hallitusvastuussa ja muuttamassa yhteiskuntaa uusliberalistisempaan suuntaan… ja vihreitä, jotka ovat nyt hallitusvastuussa. Tällainen kokoontuminen olisi ehkä uskottavampi kun se organisoitaisiin ensimmäisen kerran ilman eduskunnassa tai europarlamentissa vaikuttavia poliitikoita.

Fyi… onko äänestäminen enää edes varteenotettava vaihtoehto?

Tagit: , , ,



Tilaa RSS-syöte | Jaa kavereille Facebookissa | Kommentoi

Vastaavia aiheita:

Yksi vastaus kirjoitukseen “Vapaus valita toisin, 13.6.2009 Kulttuuritalo, Helsinki.”

  1. Jukka H kirjoittaa:

    11.5.2009 Tiedote.

    http://vapausvalitatoisin.wordpress.com/2009/05/11/tiedote-11-5-2009/

    blogista löytyy myös tapahtuman tarkempi ohjelma:

    http://vapausvalitatoisin.wordpress.com/tapahtuman-ohjelma-136/

Kommentoi





Tilaa RSS-syöte

eXTReMe Tracker

Mulvan yhteistyökumppanit:
TradeDoubler
Google
Amazon.com
Enhanced with Snapshots