Media

Televisioton elämä.

4. Toukokuuta 2010 1:01

Luovuimme televisiosta lopullisesti jokin aika sitten. Aluksi ajatus tuntui oudolta, mutta totutteluvaiheen jälkeen televisioton elämä on oikeastaan hyvin, hyvin vapauttavaa. Aikaa jää paljon enemmän kaikkeen muuhun, vaikka lukemiseen tai sitten ihan internetissä joutosurffailuun (siihen “netissä roikkumiseen”). Ne vähät kerrat kun televisiosta tulee jotain todella mielenkiintoista ohjelmaa, eivät jää harmittamaan, elokuvia voi lainata tai ostaa ja samoin vaikka televisiosarjojen kokonaisia tuotantokausia. Tuntuu siltä kuin aikaan ja paikkaan sidottu ohjelmavirta alkaisi olla menneisyyden median kuolonkorinaa.

Mitä televisiossa vihasin. Töllötin yömyöhään kaikkea turhaa, vain siksi koska ei saanut nukutuksi ja halusi jotain ajanvietettä, samalla työasiat kärsivät ja roskan tuijottaminen ei todellakaan ruokkinut mielikuvitusta. Tositelevisio on kammottavaa roskaa, suomalaiset viihdeohjelmat ovat silkkaa kidutusta, suurin osa amerikkalaisista sarjoista (HBO:n tarjontaa ja muutamia muita poikkeuksia lukuunottamatta) ovat mitäänsanomattoman keskinkertaista aivokäyrän lamauttavaa moskaa.

Iso osa elokuvista on b-luokkaa tai jopa c-luokkaa, täydellistä ajanhaaskausta. Uutisissa ovat samat naamat ja pääpiirteittäin samat uutiset illasta toiseen, Vanhanen sitä ja Katainen tätä… ketä kiinnostaa. Politiikan toimittajat eivät osaa edes laittaa poliitikkoja ahtaalle, netistä löytää jo tuoreltaan paljon mielenkiintoisempaa jälkilöylyä ajankohtaisista uutisaiheista.

Television paras funktio on sen lamauttavassa vaikutuksessa, aivot narikkaan. Saman voi tarjota puolen tunnin sessio Youtubessa, paljon viihdyttävämmin ja interaktiivisesti. Uutiset voi katsoa Yle Areenalta, samoin kaverien Facebookissa vinkkaamat ajankohtaisohjelmat.

Mitä tuli television tilalle? Aamuisin radio, iltaisin kirjat ja itseopiskelu uusien mielenkiintoisten aiheiden (esim. ulkomaan kielet) parissa. Kaikille televisioton elämä ei varmaankaan sovi, minulle tai meille se näyttäisi sopivan vallan mainiosti. Suosittelen kokeilemaan, vierotusoireiden pahentuessa voit aina palata takaisin vanhaan “systeemiin” ja tuhlata elämäsi aivottoman viihderoskan parissa.

ps. Mistä sain innoituksen tähän kirjoitukseen? Tästä artikkelista, tajusin sitä lukiessani että minulle on jokseenkin samantekevää mitä kohderyhmiä Yle haluaa omassa ohjelmatarjonnassaan palvella, en enää katso Ylen kanavia, joten ei kiinnosta. Eläköön televisioton vapaus.

Aiheeseen liittyviä linkkejä (löytyisikö suomalaisia linkkejä?):

http://www.screentime.org/
http://www.turnoffyourtv.com/
http://www.trashyourtv.com/
http://www.facebook.com/#!/pages/NO-TV/89427212024 - NO TV.
http://www.youtube.com/watch?v=5yGJGTjV2WE - The Simpsons - No Tv and No Beer.

Vastaavia aiheita:

Facebook avaa käyttäjien tiedot mainostajille.

5. Huhtikuuta 2010 20:09

HS:n jutun mukaan Facebook alkaa jakamaan käyttäjien tietoja ns. kolmannelle osapuolelle eli käytännössä mainostajille. Henkilökohtaiset tiedot näkyvät ulkopuolisille firmoille jos käyttäjä on Facebookissa kirjautuneena.

Uutisesta: “Suunnitelmien mukaan Facebook valitsisi ennalta, mitkä palvelut tietoja saavat.”

Eli tietoja jaetaan käyttäjien profiilin mukaan, pyritään tehokkaaseen täsmämainontaan.

Uutisesta: “Facebookin mukaan käyttäjät voisivat myös asetuksista estää tietojensa jakamisen sivuston ulkopuolelle.”

Kuinka moni sitten älyää ja osaa näin tehdä, koska nytkin uusista käyttäjistä useat eivät ymmärrä muuttaa oletusarvoisia asetuksia ja heidän status-viestinsä näkyvät julkisena koko internettiin eli ne löytyvät myös hakukoneiden hauilla.

Twitterissä vastaava julkinen status-asetus on oletuksena, mutta Twitterin toimintalogiikka on täysin erilainen ja sen vuoksi julkinen profiili on looginen koko Twitterin toiminnan kannalta.

Facebookin omistajat ovat vaikean tilanteen edessä. Palvelu tuottaa omistajilleen edelleenkin heikosti rahaa ja jotain on pakko keksiä tilanteen korjaamiseksi. Käyttäjien tietojen “myyminen” kolmannelle osapuolelle on kuitenkin huono strategia, veikkaan ainakin osan käyttäjistä kaikkoavan (tai vähintään passivoituvan) koko palvelusta tällaisen uudistuksen takia.

Facebookin sisällön muodostavat käyttäjät. Mitä useampi häipyy paikalta tai jättäytyy passiiviseksi lurkkijaksi, sitä tylsemmäksi virtuaalinen olohuone Facebookissa muodostuu. Tämä kehitys ruokkii itseään hyvin nopeassa tahdissa, ensimmäiset merkit taitavat olla jo ilmassa. Minne seuraavaksi Facebookin jälkeen? Twitter? LinkedIn?

Jos Facebook autioituu, varmasti useissa firmoissa raavitaan päätä sosiaalisen median strategioiden kanssa. Tuotemerkin fanijoukko voi olla lukumääräisesti suuri, mutta passiivisena joukkona bisneksen kannalta täysin merkityksetön.

HS: Facebook aikoo jakaa käyttäjiensä tietoja muille sivustoille

Uutisesta muualla verkossa:

TechCrunch: Facebook’s Plan To Automatically Share Your Data With Sites You Never Signed Up For (runsaasti kommentteja, kannattaa vilkaista…)

Vastaavia aiheita:

Ylen kohtalolla pelataan poliittista peliä.

19. Maaliskuuta 2010 7:33

Pelin kiemurat aukeavat hyvin A-talkin eilisestä keskustelusta:

http://areena.yle.fi/video/836898

Kohokohtia: 7.00, 12.00, 16.00, 26.00, 37.00 …

Mediakriittinen katsoja pääsee kärryille mitä peliä Ylen kanssa pelataan,
erikoinen valvontaelimen perustaminen liittyy samaan kuvioon.

Pekka Ravi (kok.) tuo niin tunkkaista tuulahdusta vanhanaikaisesta politiikan tekemistä että hui hui… Suvi Linden (kok.) taas on koko pelissä pelkkä viestintuoja, todelliset lobbaajat löytyvät taustalta, yksi sylttytehdas löytynee Sanoma News:in suunnalta.

A-Talkin keskustelussa Mikael Jungnerin puheenvuorot ovat kauttaaltaan fiksuja, harmittaa todella paljon että näin pätevä henkilö pullautetaan toimitusjohtajan paikalta pelkän poliittisen kostonhimon vuoksi.

Ylen kohtaloa on vaikea ennustaa, kauhuskenaario on se että yhtiö jää Kokoomuksen kynsissä kaupallisten kilpailijoiden riepoteltavaksi ja yhtiön oma tuotanto kuihtuu pois vääjäämätöntä tietään.

Suomalainen kulttuuri ja Toivotalkoot, niinpä niin…

Vastaavia aiheita:

Vanhat VHS kasetit kiertoon osaksi taideteosta!

23. Helmikuuta 2010 11:09

Nyt Turussa voi tuoda vanhat VHS kasetit osaksi taidenäyttelyn teosta.

“Galleria Titanikissa nähdään osana Come On Pilgrim -näyttelyä kuvataiteilija Jukka Hautamäen viidestä sadasta (päivitys: kasetteja on lähemmäs 1000 kpl) ihmisten lahjoittamasta VHS-kasetista ja katselupisteestä koostuva installaatio. Näyttelyvieraat voivat osallistua installaatioon katsomalla valitsemiaan VHS-kasetteja, joiden sisältö on televisiosta nauhoitettuja ohjelmia, ostokasetteja, kotivideoita, tai valita täysin mustan kasetin jonka sisältö selviää vasta katsellessa.
Ihmiset voivat myös tuoda omat VHS kasettinsa kiertoon osaksi installaatiota.”

Lisätietoa ja kuvia:

http://mediataide.com/videokatsomo

Facebook:

http://www.facebook.com/event.php?eid=305728127966&ref=nf

Galleria Titanik:

http://www.titanik.fi

Vastaavia aiheita:

Tilaa Mulva blogilistalta | Tilaa RSS-syöte


Tilaa RSS-syöte

eXTReMe Tracker

Mulvan yhteistyökumppanit:
TradeDoubler
Google
Amazon.com
Enhanced with Snapshots