Tagi ‘mainonta’

Puolueiden ja mainostoimistojen symbioosista.

11. Maaliskuuta 2009 14:10

Uusimmassa Voima-lehdessä on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä Tuomas Rantasen kirjoitus nimeltä “Boboomus pistää politiikan haisemaan”. Siinä pohditaan puolueiden ja mainostoimistojen välistä symbioosia, keissinä Bob Helsinki ja Kokoomus. Kirjoituksessa sivutaan myös muita pääpuolueita ja analysoidaan Bob Helsingin toteuttamaa Älä ruoki lamaa -kampanjaa.

Suomessa markkinamyötäilevän ajan mediapolitiikkaa toteuttavat tehokkaimmin kokoomus ja sen mainostoimisto Bob Helsinki. Niiden toimintatavat ovat monella tapaa jo yhtyneet. Kokonaisvaltaisen markkinoinnin konseptissa sisällöllä ei ole niin väliä, kunhan hämmentää, raikastaa ja erottuu toisista. Ja pyytää kauniisti anteeksi, jos loukkaa.

Bob Helsinki tuli suuren yleisön tuntemaksi sen ryhdyttyä vuonna 2004 puolustamaan näyttävästi omaan laskuunsa Korkeasaaren paviaaneja. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Bob Helsinki teki Sauli Niinistöstä työväen presidentin ja julisti kokoomuksen suulla, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Viimeistään silloin kaikki huomasivat, että kyse on enemmän markkinoinnista kuin politiikasta. Silti – tai ehkä juuri siksi – se meni läpi.

Jos kerran kokoomusta johdetaan mainostoimistosta, niin annetaan Bobin pomon puhua.

http://www.voima.fi/content/view/full/3006

Vastaavia aiheita:

Suomi-brändiä maailmalla eli Youtubessa.

17. Marraskuuta 2008 15:41

Tämä mainos osui eteeni Markkinointi & Mainonnan kotisivuilla. Mielenkiintoni kohdistui lähinnä siihen kuka mainoksen oli alunperin Youtubeen ladannut. Youtube-videon takaa löytyi nimimerkki DubhCion Irlannista (?! :D).

Yli kymmenen vuotta vanha Sinebrychoffin Koff-mainos on kerännyt yli 85,000 katsojaa, mikä Youtuben mittakaavassa ei tietenkään ole suunnaton määrä, mutta ihan kohtalainen saavutus. Marmai.fi:n vastikään avatusta kierrätyskeskus-osiosta löytyy myös muita vanhoja mainoksia. Brändin hiomista nollabudjetilla internetin hallitsemattomilla viraalimarkkinoilla, ei hassumpaa, tosin tähän saavutukseen on vielä vähän matkaa.

Vastaavia aiheita:

Tilaa Mulva blogilistalta | Tilaa RSS-syöte


Tilaa RSS-syöte

eXTReMe Tracker

Mulvan yhteistyökumppanit:
TradeDoubler
Google
Amazon.com
Enhanced with Snapshots