Suomen Big Brother pornoistui.
8. Syyskuuta 2008 11:54Tämän vuoden Big Brother -ohjelmassa nähty aktiivinen seksuaalinen käyttäytyminen kertoo suomalaisen kulttuurin pornoistumisesta. Mediatutkijan mukaan ohjelmassa on hämmästyttänyt erityisesti naisten estoton käyttäytyminen.
Reilun viikon kestäneessä Big Brotherissa on nähty enemmän seksiä kuin aikaisemmilla tuotantokausilla yhteensä.
En ole BB:tä seurannut puolta minuuttia pidempään, mutta tällaista uutisoi YLE. Onko tuo nyt sitten niin yllättävää, formaatin muissa eurooppalaisissa versioissa on nähty rohkeaa meininkiä jo useamman tuotantokauden ajan. Joten kertooko Suomi-BB:n rohkeampi meininki sitten suomalaisen kulttuurin pornoistumisesta, voihan se olla että tuollaisen suuntaukseen on kilpailijoita kehotettu menemään tuotantoyhtiön suosituksesta ja tähän asiaan ollaan kiinnitetty huomiota jo kilpailijoita valittaessa.
Anna kehitysmaan lapselle joululahjaksi läppäri! Tilaa omasi Amazonista!
