Tagi ‘YLE’

Arja Alho suomii Yleä vaalirahoitusjupakassa.

15. Syyskuuta 2009 18:01

Nyt tulilinjalla on Marja Tiuran aviomies Olli Ainola. Ainola on Ylen politiikan toimituksen esimies.

Ylen uutisoinnissa yritetäänkin tehdä nyt Tiurasta korruptiovapaata sankaria. Silloinhan suoraselkäisyys punnitaan kun rahat vastaanotetaan, eikä vasta sitten, kun kohu on noussut. Samoin Olli Ainolan olisi pitänyt ymmärtää jo ajat sitten itse hakeutua toisiin tehtäviin Ylessä“, Alho lataa maanantaina julkaisemassaan blogissa.

En ole tarkastellut mediakriittisesti Ylen uutisointia Tiurasta, mutta Alhon väitteissä voi olla perääkin. Ongelma on oikeastaan siinä ettei tulta tarvitse olla kovinkaan paljon, kun Ylen asema puolueettomana mediana uhkaa vaarantua. Ylen uutisointi on etenkin tällaisissa asioissa hyvin tiukan seulan alaisena tai ainakin sen olisi syytä olla.

Jotenkin on sellainen kutina että Tiura-Nova Group-etc-akselilta tulee lisää uutisia lähipäivinä.

HS: Alho syyttää Yleä “jääviksi” vaalirahauutisoinnissa

Arja Alhon blogi: Tiura-Ainola-koukerot

Vastaavia aiheita:

Vanhanen ja verkkolehdet sammakoivat kilvan mediamaksusta.

11. Syyskuuta 2009 23:39

hs.fi ja monet muut verkkolehdet (mm. kauppalehti) siteerasivat samaa Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa-lehden uutista:

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) olisi valmis vapauttamaan Yle-maksusta ne, jotka kirjallisesti todistavat, etteivät käytä mitään välineitä, joista Yleisradion ohjelmaa lähetetään.

Lähestulkoon kaikki kansalaiset voidaan vapauttaa Yle-maksusta koska Yleisradion ohjelmia lähetetään vain Ylen studioilta, onneksi edes Yle itse ymmärsi siteerata Suomenmaata sisällöllisesti oikein. Sanasta sanaan siteraauksesta on vaikea sanoa mitään kun koko uutista ei löydy Suomenmaan verkkolehdestä.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) esittää, että suunnitellusta mediamaksusta voisi vapautua vain, jos kirjoittaa kirjallisen todistuksen, ettei käytä mitään välineitä, joissa YLEllä on sisältöjä.

Jos siteeraukset menivät metsään, on myös Vanhasen ehdotus jokseenkin järjetön. Mediamaksu ja uusien teknisten välineiden käyttäminen asetetaan ikäänkuin vastakkain. Voin kuvitella sisältö- ja laitevalmistajien kiemurtelevan tuskissaan tällaisia uutisia lukiessaan.

Jos Suomesta halutaan kehittää digitaalisten teknologioiden huippumaa, tarvitaan porkkanaa, eikä keppiä. Lisäksi Vanhasen ehdotus on ristiriidassa hallituksen muun tietoyhteiskuntapolitiikan kanssa, aikakaudella jolloin yhä enemmän valtiollisia ja kunnallisia palveluja ollaan siirtämässä verkkoon ja mm. kännyköihin. Voi olla jopa mahdollista että Vanhasen ehdotus on ristiriidassa perustuslain kanssa, kansalaisilla kun pitää olla tasavertoinen mahdollisuus kunnallisten ja valtiollisten palveluiden saatavuudessa.

En enää juurikaan ihmettele kuinka Lex-Nokia saattoi mennä nykyisessä hallituksessa läpi kun pääministerin tietoyhteiskunta-aivoitukset ovat näin surkealla tolalla.

Vastaavia aiheita:

Viihteellistynyt kesämedia.

7. Elokuuta 2009 14:19

Lehti irvaili useampaan otteeseen hesarin vouhotukselle Madonnan keikasta, mutta ei Yle näytä jäävän yhtään sen huonommaksi. Ylen verkkosivujen etusivun otsikko: “Lammas hyökkäsi koiran kimppuun Kuusamossa“.

Ymmärtäisin uutisen jos kyse olisi karhusta tai sudesta, mutta lampaan kohdalla hyökkäys on todennäköisesti kohdistunut pieneen koiraan tai sitten syynä on ollut jotain muuta. Onko edes väliä mitä uutisen taustalta löytyy, ei tällainen kuuluisi valtiollisen päämedian etusivulle, ei edes kesäaikana.

Bongasitko kameraasi hurjistuneen lampaa Pitäisikö lampaiden metsästys sallia kesähelteillä?

Vastaavia aiheita:

Mikael Jungner näytti esimerkkiä tekijänoikeusmaksujen väistämisessä.

2. Heinakuuta 2009 13:51

Hesarin verkkosivuilta:

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner ei ole maksanut tekijänoikeusmaksuja kappaleesta, jonka hän liitti YouTubeen laittamaansa rakkausvideoon.

Jungner teki internetistä ja matkapuhelimestaan etsimästään aineistosta itseään ja vaimoaan Maria Jungneria käsittelevän videon, jonka hän latasi viime viikonloppuna internetin julkiselle videopalvelulle.

Videon taustalla soi Frankie Goes to Hollywood -yhtyeen hitti The Power of Love.

Okei. Jungner mokasi ja kunnolla. Ylen on jokseenkin turha jatkossa esittää mitään vaateita mihinkään suuntaan tekijänoikeuksien kunnioittamisesta, koska kerran toimitusjohtajallakaan ei ole kiinnostusta kunnioittaa tekijänoikeuksia. Uutisen jatkoa:

“Olin viikon poissa kotoa, ja ikävöidessäni vaimoani keksin etsiä kännykästä ja mun uudella Macilla ja ilmaisohjelmilla aineistoa. Se oli tosi helppoa”, Jungner sanoi torstaiaamuna.

Kysymykseen Teostolle musiikin käytöstä maksettavista tekijänoikeuskorvauksista Jungner vastasi:

“En maksanut, koska olin ulkomailla. Asia pitää selvittää”.

Hehe. Jungner varmastikin tietää mitä musiikin käytöstä pitäisi maksaa korvauksia, selittely on hölynpölyä. Korvaussumma olisi tuhansia euroja, se on sidottu videon potentiaaliseen yleisömäärään, mikä Youtubessa voi olla satoja, tuhansia katsojia. Eihän kukaan käytännössä maksa tekijänoikeusmaksuja amatöörivideoiden taustamusiikeista. Videolla näkyy olevan myös ainakin pari kuvaa, joihin Jungerilla tuskin on käyttöoikeuksia.

Miten Jungner mokasi? Vaimolle osoitettua rakkausvideota ei olisi kannattanut ladata julkiseen palveluun. Video olisi kannattanut konvertoida esim. flash-formaattiin ja lähettää suoraan yksityiseen käyttöön esimerkiksi sähköpostin kautta tai vaikka matkapuhelimesta matkapuhelimeen. Julkisen palvelun eli Ylen johtohenkilöiden pitäisi ymmärtää vastuunsa roolimalleina, sekä myös verkkovoiman teho. Videon linkki leviää parhaillaan kulovalkean tavoin Facebookissa ja muissa sosiaalisen median palveluissa.

Se että Hesari nostaa mitättömältä tuntuvan pikku-uutisen verkko-osion ykkösjutuksi, voi olla Sanoma Oy:n ja Ylen keskinäistä kädenvääntöä, mutta siitä huolimatta asiaan ei voi suhtautua olankohautuksella. Jos Ylen toimitusjohtajalla on näin leväperäinen suhtautuminen tekijänoikeuksiin, niin sitten se varmaan sallittakoon myös taviksille. Siitäpä sitten vain kehittelemään uusia verkko- ja mobiilipalveluita.

Tässä linkki kyseiseen videoon, katsotaanpa kauanko aikaa video säilyy Youtubessa, veikkaisin eliniäksi muutamia tunteja. Video on ehdottomasti katsomisen arvoinen pelkästään banaalin teiniromantiikan johdosta. Piristystä helteiselle kesäpäivälle.

http://www.youtube.com/watch?v=a8AJqYza-_Y Huom! linkki ei enää toimi, eli tulee “private” ilmoitus.

EDIT: Toimiva linkki videoon: http://www.youtube.com/watch?v=ld_ZckHiglk

Hesarin uutinen ja huomautus, uutista on turha etsiskellä puolueettoman median Ylen uutispalvelusta.

Vastaavia aiheita:

Tilaa Mulva blogilistalta | Tilaa RSS-syöte


Tilaa RSS-syöte

eXTReMe Tracker

Mulvan yhteistyökumppanit:
TradeDoubler
Google
Amazon.com
Enhanced with Snapshots