Tagi ‘youtube’

Italiassa vaikeutetaan kansalaisjournalismia.

28. Tammikuuta 2010 12:27

Digitodayn uutisesta lainaus:

YouTuben päivittäjä tarvitsee Italiassa ministeriön luvan

Italian hallitus aikoo säätää lain, jonka mukaan nettiin videosisältöä säännöllisesti päivittävien täytyy hankkia toimintaansa lupa maan viestintäministeriöltä.

Nettivideopalvelut, kuten Googlen omistama YouTube, tarvitsisivat toimintaluvan ministeriöltä. Säädös voisi koskea myös yksityisiä bloggaajia, jotka julkaisevat usein verkkovideoita.

Luit aivan oikein, kyse ei ole aprillipilasta ja nyt on tosiaankin vuosi 2010, ei vuosi 1980.

Uutisessa on tuolta Youtuben ym. internetin videopalveluiden toimintaluvan osalta virhe, eihän Youtube tarvitse mitään toimintalupaa näkyäkseen italialaisille verkkokäyttäjille. Tässä meni vähän puurot ja vellit sekaisin. Totta on se että Italian hallitus yrittää säätää luvanvaraiseksi videoiden lataamisen Youtubeen.

Syy kansalaisjournalismin suitsintaan on päivänselvä. Berlusconi haluaa pönkittää omien mediakanaviensa valta-asemaa ja lisäksi välttää kiusallisten paljastusten leviämisen internetin vapaita kanavia pitkin. Välillä meinaa unohtua että Italia tosiaankin on EU-maa, on erikoista ettei EU:ssa millään tavoin puututa Berlusconin lähes diktaattorimaisiin pyrkimyksiin rajoittaa kansalaisten sananvapautta.

Suomessa olisi nyt syytä pitää korvat ja silmät auki, samaa tempausta tullaan taatusti yrittämään myös miedompana versiona kotimaamme kansalaisjournalismin hallintaan. Yrityksiä on jo ollut, verukkeena käytetään lapsipornoa ja nettirasismia, tästä on yllättävän lyhyt askel laajamittaisempaan verkkosensuurin toteutukseen, Lex-Nokiaa unohtamatta. Nettirasismin hillintään liittyvät säädökset ovat aika epämääräisiä ja pelottavan tulkinnanvaraisia, niitä on halutessaan helppo käyttää päättäjille epämiellyttävän yhteiskunnallisen kansalaiskeskustelun suitsimiseen.

Internetin ei tarvitse olla täysin vapaana rehottava kukkaisniitty, mutta sensuuria koskevien säädöksien kanssa on oltava tarkkana, muuten päädytään samankaltaisiin absurdeihin ja poliittisia päämääriä palveleviin ylilyönteihin kuin mitä Italiassa on parhaillaan tekeillä.

Lähteet:

Digitoday: YouTuben päivittäjä tarvitsee Italiassa ministeriön luvan

Time: Berlusconi vs. Google: Will Italy Censor YouTube?

rsf.org: Government wants to clamp down on online video

rsf.org: A media conflict of interest : anomaly in Italy

Vastaavia aiheita:

Poliisi tutkii armeijan työntekijöihin kohdistuvaa uhkausvideota.

13. Heinakuuta 2009 2:02

Lainaus Ylen uutisista:

Puolustusvoimat ja poliisi tutkivat internetin verkkopalvelu YouTubessa julkaistua videoa, jolla uhkaillaan Kaartin jääkärirykmentin johtoa. Puolustusvoimat on tehnyt videosta tutkintapyynnön. Poliisi selvittää videon lähettäjää.

Kaarti Massacre –nimisessä videossa mainitaan viisi rykmentin upseeria, minkä jälkeen ruudussa näkyy aseella kameraan osoittava mies.

Kyseinen video on nähtävissä täällä:

http://www.youtube.com/watch?v=Tz9–x8VMHY (Päivitys 13.7.2009: Linkki ei enää toimi, mutta videon mp4-tiedosto löytyy täältä.)

Tosin tuskin kovin pitkään (Päivitys 13.7.2009: Youtube video on poistettu ylläpidon toimesta, videota katsottiin reilu 50 000 kertaa, kommentteja kertyi tasan 900 kpl).

Video on laitettu Youtuben verkkopalveluun noin kello neljän aikoihin 12.11.2009 nimimerkillä
KaartiMassacre ja huomenna tosiaankin astuu palvelukseen noin 14 000 uutta alokasta ja kyseiseen Kaartin jääkärirykmenttiin noin tuhat alokasta, tämä tuskin on sattumaa? Kuinkahan moni haluaisi moisen uutisen vuoksi jäädä huomenna kotiin?

Kaartin jääkärirykmentti on erikoisyksikkö, jonka tehtävänä on kouluttaa asutuskeskustaisteluun erikoistuneita joukkoja (Wikipedia). Tästä näkökulmasta uhkaaja on valinnut hyvin erikoisen kohteen. Epäilen että kyseessä on pelkkä uhkaus, ei sen erikoisempaa, tietenkin on hyvä että poliisi tekee kaikkensa (?) videon tekijän henkilöllisyyden selvittämiseksi.

Videosta löytyy ketju Muropaketin ja Suomi24.fi (päivitys: viesti poistettu, mutta sen aikaleima oli noin 16:00 12.7.2009, viestissä oli linkki videoon youtubessa ja tiedostokopioon) keskustelufoorumeilta.

Mahdollisesti jälkimmäinen Suomi24-viesti on videon tekijän lähettämä, koska viestin lähettämisen kellonaika täsmää Youtuben videon kellonajan kanssa. Poliisin on todennäköisesti aika vaikea selvittää maanantaihin mennessä videon lähettäjää, vaikka Suomi24.fi ja operaattori avustaisi ip-numeron takaa löytyvän henkilöllisyyden selvittämisessä.

Asiasta uutisoi yle.fi ja mm. hs.fi. Huom! Hesarin uutisessa on väärä videon lähetysaika.

Vastaavia aiheita:

Tunnistamaton viemäriolio kummastuttaa Youtubessa.

10. Heinakuuta 2009 14:42

Kevyitä kesäaiheita.

North Carolinassa on kuvattu minikameralla erikoinen olio paikallisesta viemäriputkesta. X-files?

Video on ainakin viehättänyt Youtuben vierailijoita noin reilun 6,5 miljoonan katselukerran verran. Ilmiön taustoja selvitteli mm. mashable.com

Vastaavia aiheita:

Jaakko Teppo - Työttömän Veisu

26. Toukokuuta 2009 22:54

Tarviiko tätä sen enempää selitellä, esitys ja kappale ovat ihan yhtä ajankohtaisia kuin yli kolmenkymmentä vuotta sitten.

Vastaavia aiheita:

Tilaa Mulva blogilistalta | Tilaa RSS-syöte


Tilaa RSS-syöte

eXTReMe Tracker

Mulvan yhteistyökumppanit:
TradeDoubler
Google
Amazon.com
Enhanced with Snapshots